Teatteri Tuikkeen yhtenä taiteellisena erikoispainopisteenä on aisti- ja sokkoteatterin kehittäminen Suomessa. Tuike on tiettävästi ainoa suomalainen toimija, joka tuottaa sokkoteatteriesityksiä.
Teatteri Tuikkeen näyttelijä Ia Nissinen käsittelee aihetta teatteriopintojensa kirjallisessa opinnäytetyössään ”Haistan, maistan, kuulen, tunnen, näen esityksen: esimerkkejä aisti- ja sokkoteatteriesityksien prosesseista”.
Lue Nissisen koko opinnäytetyö täältä!
Otteita Nissisen opinnäytetyöstä:
Aistiteatteri on teatteritaiteen esitysmuoto, jossa tarinaa kerrotaan useiden eri
aistielämysten kautta eikä pelkästään audiovisuaalisesti, kuten perinteisessä
puheteatterissa. Tarinankerronnassa käytetään monipuolisesti hyväksi ihmisen
viittä perusaistia eli haju-, maku-, kuulo-, näkö- ja tuntoaistia sekä perinteisen
määritelmän ulkopuolelle jääviä aisteja, kuten lämpötila-, värinä- ja paineaistia.
Aistiteatteriteoksessa yleisö uppoutuu ja sitoutuu syväluotaavammin
monipuolisten aistielämysten herättämien mielikuvien kautta teoksen luomaan
todellisuuteen
Aistiteatteriesityksessä ominaista on, että kokijat pysyvät perinteiseen tapaan
heille osoitetussa katsomossa istuen paikoillaan koko esityksen ajan. Katsomon
paikka tosin saattaa olla niin sanotusti näyttämön sisällä eli vaikka yleisösuhde
on aika lailla perinteinen, kokijan rooli saattaa olla sisällytettynä esityksen
tarinaan sopivaksi. Aisti- ja sokkoesitykset pyrkivät olemaan identtisiä yleisön
jäsenille aistielämysten osalta ja tarinankerronnallisesti, vaikka kokemus
esityksestä tunteiden, tulkintojen ja muistikuvien osalta on aina henkilökohtainen.
Aistielämyksiä käytetään muidenkin esitysmuotojen sisällä, mutta siinä
tapauksessa puhutaan moniaistisesta esityksestä eikä aistiteatterista.
Sokkoteatteri on aistiteatterin alalaji, jonka määritelmä esitysmuotona on pitkälti
samanlainen kuin aistiteatterissa, lukuunottamatta näköaistin läsnäoloa.
Sokkoteatteriesitys koetaan yleisöltä silmät peittäen käyttäen muita aisteja, eli
haju-, maku-, kuulo-, ja tuntoaistia sekä perinteisen määritelmän ulkopuolelle
jääviä aisteja, kuten lämpötila-, värinä- ja paineaistia.
Sokkoteatterille ominaista on Lindenin (2022) mukaan immersiivisyys sekä
ajantajun katoaminen, esitykset tuntuvat kokijoista usein lyhyemmiltä kuin mitä
ne todellisuudessa ovat. Sokkoteatteri esityksessä hajujen, makujen, äänien ja
kosketusten tunnistettavuus on erittäin tärkeää, kun ihmisen suurin ja tärkein
informaatio lähde, näkö, on suljettu pois. Valtaosa, 70 %, ihmisen
aistireseptoreista keskittyy silmiin (Mustavuori 2014, 37). On siis tärkeää luoda
eri keinoin selkeä tila, miljöö, missä esitysmaailma sijaitsee. Työskentely on hyvin
lähellä foley artistin eli äänen jälkikäsittelijän työtä, jossa pyritään luomaan
autenttisia ääniä eriskummallisilla metodeilla.
